Koulut päättyvät lähes koko Suomessa tällä viikolla. Tämä merkitsee monelle suomalaiselle myös kesäkauden ja kesälomakauden alkua. Koulujen lisäksi monissa yrityksissä pyörähtävät kesäloma-aikataulut käyntiin.

Kesällä myös monen yrittäjän on hyvä levähtää ja hiljentää tahtia. Varsinkin jos omat asiakkaat lomailevat, voi tämän hiljaisen ajan hyödyntää itsekin lepäämällä työasioista. Toki monilla aloilla kesä puolestaan on liiketoiminnan kulta-aikaa. Esimerkiksi rakennus- maatalous-, ravintola- sekä matkailualalla paiskitaan hommia läpi kesän. Siksipä meillä Rahoittajallakin on väkeä paikalla läpi koko kesän. Autamme asiakkaita rahoitusasioissa aina kun tarve vaatii.

Rahoittaja.fi-jätski

Kahdeksan vinkkiä yrittäjän kesälomalle valmistautumiseen

Koska suurin osa asiakkaistamme on yrittäjiä ja pienten yrityksien päättäjiä halusimme kysellä heiltä parhaimpia vinkkejä lomalle valmistautumiseen kanssayrittäjien iloksi ja hyödyksi. Tässä joitakin eniten mainittuja seikkoja, joita asiakkaidemme mielestä yrittäjän olisi hyvä muistaa ennen kesälomalle lähtöä:

–      Toimita palkanmaksumateriaalit ajoissa eteenpäin.

–       Toimita verojenmaksuun liittyvät materiaalit ajoissa eteenpäin.

–       Toimita muut kirjanpidon materiaalitoimitukset, kuten tiliotteet ja kuitit ajoissa eteenpäin.

–        Sähköpostiin ja puhelimeen on hyvä vastata lomallakin. Niin asiakkaillasi kuin työntekijöilläsikin saattaa olla kysyttävää.

–        Jos päätät lomallasi olla kokonaan puhelimen ja sähköpostin tavoittamattomissa, muista asettaa poissaoloviestit, joissa kerrot milloin palaat takaisin työmaalle ja keneen voi sillä aikaa ottaa yhteyttä kun olet poissa.

–        Listaa tärkeät, hoidettavat asiat, jotta muistat ne vielä loman jälkeen. Tämä helpottaa lomalta palaamista.

–        Kirjoita loman aikana saamasi ideat ja ajatukset muistiin. Rentoutuessasi saatat saada ratkaisuja kauan muhineisiin ajatuksiin. Kun kirjoitat hyvät ideat ylös paperille tai koneelle, voit lakata ajattelemasta niitä ja palata asioihin lomasi loputtua.

–       Jos sinulla on työntekijöitä, jätä selkeät ohjeet heille, jotta hommat tulevat hoidettua vaikka et olisikaan muistuttamassa niistä joka päivä.

Todella moni kyselyymme vastanneista yrittäjistä painotti myös yrittäjän kesäloman tärkeyttä. Useat olivat sitä mieltä, että ilman lomaa he eivät jaksaisi yrittäjän rankkaa työtä ja arkea. Muista siis pitää vähän lomaa jos vain suinkin mahdollista!  Pienikin loma tai vaikka pidennetty laadukkaasti käytetty viikonloppukin piristää ja rentouttaa jo kummasti.

Rahoittaja.fi on Corona Capital Oy:n yritysrahoitusportaali, jonka kautta Suomessa toimivien yritysten on mahdollista hakea rahoitusta omiin tarpeisiinsa.  Tuotteisiimme kuuluvat niin yrityslaina kuin laskurahoituskin. Corona Capital Oy on vuonna 2013 perustettu  kotimainen perheyritys. Yritys työllistää 10 henkeä ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Pyydä laskurahoitustarjous