Ilmoita yrityksesi mukaan X Booster- kasvukilpailuun. Yrityksen tulee olla kooltaan 1,5 – 20 M€ liikevaihtoa tekevä ja suomalainen yhtiö. Muita vaatimuksia ei ole.

Kilpailuun valitaan 10 yritystä ja viimeinen päivä hakea mukaan on tänään 15.8.2019.

Kilpailuaika on yksi vuosi, jonka aikana kunkin kilpailuun valitun yrityksen liikevaihtoa kasvatetaan miljoona euroa. Voittaja on eniten suhteellista liikevaihtoa (%) kasvattanut yritys. Kilpailussa mukana olevat yritykset saavat tasokasta konsultointia ja valmennusta esimerkiksi kullekin yritykselle räätälöitävän kehitysohjelman ja erilaisten asiantuntija tapaamisten muodossa. Mukana on pääomasijoittajia, eri alojen konsultteja sekä tilintarkastajia.

Kilpailun palkinto on asiantuntijoiden apu myös kilpailua seuraavalle vuodelle, jolloin on edelleen tavoitteena miljoonan euron liikevaihdon kasvu.

Mukaan pääset täyttämällä hyvin yksinkertaisen hakemuksen. Lähde kasvukilpailuun!

Toimi nopeasti sillä ilmoittautuminen sulkeutuu tänään!

Kisassa mukana myös Rahoittaja.fi.