Mikään ei onneksi kestä loputtomiin. Se koskee niin hyviä, kuin huonojakin aikoja.
Epävarmoina aikoina riittävän nopea kassankierto on erityisen tärkeää. Yrityksen varojen nopea kotiuttaminen tuo turvaa.
Ajat ovat monelle yrittäjälle nyt vaikeat ja epävarmat. Niin myös meille. Haluammekin muistuttaa ja kertoa, että laskurahoituspalvelumme on käytettävissä ja apunasi myös tänä erikoisena keväänä 2020.
Mitä pitää huomioida:
– Lasku on erääntymätön ja riidaton
– Laskun myyjä ja maksaja ovat yrityksiä.
(Maksaja voi olla myös taloyhtiö, kunta tai muu julkisyhteisö.)
-Yrityksesi on ennakoperintärekisterissä
Apua tarjolla. Nyt ja aina.
Jos tarvitset apua vallitsevassa tilanteessa, kysy meiltä. Olemme lähes kaikki yrittäjiä itsekin. Seuraamme tiiviisti nyt alati muuttuvaa tilannetta yrittäjien kannalta, mahdollisia haettavia tukia ja muita saatavilla olevia huojennuksia. Meillä on kattavaa osaamista varsinkin rahoitus- ja vakuutusalalta. Kysy apua jos tarvitset. Se ei maksa mitään!