Tänään maanantaina 3.6.19 muutimme uuteen toimistoomme. Osoitteemme on tätä nykyä Yliopistonkatu 5, joka sijaitsee Helsingin Kluuvissa aivan Helsingin Yliopiston tuntumassa. Saimme isommat tilat, kun pieni, mutta rakas koppimme Forumin Business Meeting Parkissa kävi auttamattomasti liian ahtaaksi.

Yliopistonkatu 5 - Corona Capital Oy - Rahoittaja.fi

Yliopistonkadulla yhdistämme voimamme GoGolf- nimisen golfalan toimijan kanssa. Meitä ei yhdistä niinkään toimiala vaan yhteinen omistuspohja. Hallinnoinnin ja käytännön asioiden kannalta on kätevää, että löydymme kaikki samasta paikasta. Uudessa toimistossamme työskentelee yhteensä noin 20 henkeä, joista Rahoittajan tiimi koostuu seitsemästä työntekijästä. Loput toimistokaverit huhkivat GoGolfin nimiin.

Sivustomme uusi koti on WordPressissä

Muutokset tulevat usein ryppäissä. Niin tälläkin kertaa. Menneen viikonlopun aikana uuden kodin sai myös meidän nettisivu. Siirsimme sivustomme Drupalista WordPressiin. Jos olet käynyt aiemmin sivuillamme, saattavat ne nyt tuntua vähän erilaisilta. Lisäsimme muutamia uusia toimintoja Rahoittaja.fihin uudistuksen myötä. Sivuston yläosasta löytyy valikko, jonka toivomme helpottavan navigointia sivuston sisällä. Lisäksi uusimmat ajankohtaiset ovat entistä näkyvimmin esillä ja jatkamme kuulumisiemme ja ajankohtaisten asioiden päivittelyä tähän osioon. Sivustomme lainahakemuslomake on myös kokenut muutoksen. Otamme mielellämme vastaan palautetta uusista sivustamme ja niiden käytettävyydestä.

Jos liikut Helsingissä tai yrityksesi toimii täällä ja olet jo asiakkaamme tai sellaiseksi aikova yritysrahoitusta kaipaava yhtiö, toivotamme sinut tervetulleeksi käymään uudella toimistollamme. Löydät meidät tämän historiallisen Heimo-talon 8 kerroksesta.  Tervetuloa!