Olen Santeri, tai tuttavallisemmin Santtu. Viralliselta titteliltäni Myyntijohtaja, mutta todellisuudessa jonkinlainen yleismies Valve. Olen viihtynyt Rahoittajalla vuodesta 2015, eli takana on rahoitusmaailmaa hieman yli 5 vuotta. Myynnin parissa olen touhunnut koko työurani, eli olen joko hyvä kohtaamaan ihmisiä ja tunnistamaan heidän tarpeitaan, tai kenties riittävän hölmö, etten ymmärrä lopettaa ja siirtyä helpompien hommien pariin.

Rahoittaja tiimiin Santtu

Corona Capitalille tulin entisen kollegan houkuttelemana, päätös, jota en todellakaan ole katunut. Sitä ennen olen työskennellyt erilaisissa startupeissa työntekijänä ja yrittäjänä. Ensimmäisen firman perustamiskirjat ja osakassopimukset hahmoteltiin armeijan harmaissa Santahaminan sotkussa. Terävimmän osaamiseni olen hankkinut käytännön myynnin sekä myynnin koulutuksen ja rekrytoinnin parissa. Töitä oppii tekemällä ja myyntiä myymällä.

Ihmiset keskiössä

Minulle tärkein arvo ja voimavara työssäni ovat ihmiset. Ne asiakkaat, sekä yhteistyökumppanit, joita kohtaan työssäni ja joiden kanssa saan työskennellä ja ratkoa eteen putoavia haasteita. Käytänkin tilaisuuden hyväkseni ja kiitän tässä julkisesti koko sitä porukkaa joka täällä toimistolla pyörii. Olette Huikeita!

Olen monesti sanonut, että haluan olla se kaveri, jolle asiakas soittaa, kun jokin asia pitää saada järjestymään. Meidän alalla se usein tarkoittaa, että rahan on liikuttava ja pian! Tähän huutoon pyrin omalta osaltani vastaamaan. Tarkoitus on aina auttaa asiakasta ja vaikeinta itselleni onkin vastata kielteisellä luottopäätöksellä, silloinkin kun se on perusteltua.

Kehoa ja mieltä

Jotta ihminen pysyy järjissään, on sen hyvä tehdä jotain muutakin kuin töitä. Omalla kohdallani tämä muu tarkoittaa pitkää listaa liikunnallisia harrastuksia. Sekä luistinten päällä, että Tatamilla tulee vietettyä viikoittain useita tunteja. Samalla kun stressi pakenee ja kroppa nollautuu, pääsee haastamaan itseään ympäristössä, jossa normaali työelämän hierarkia ei päde. Kesäisin kovimmat pettymykset käyn kokemassa golfkentällä.

Muuntautumiskyky voimavaraksi

Varsinkin tämän koronaepidemian aikana on mitattu organisaatioiden muuntautumiskykyä ja valitettavan monessa tapauksessa kykyä toimia pitkittyvässä kriisissä.  Meille Rahoittajalla se on tarkoittanut monia uusia rahoitukseen tarpeessa olevia yrityksiä. Kevyt organisaatio ja halu nopeisiinkin muutoksiin antaa pienelle toimijalle edun muuttuvassa markkinassa.  Kerron teille pienen salaisuuden. Ratkaisevia ovat ”keskiviikkoyöt”. Niinä hetkinä punnitaan ketkä ovat mukana kun muutoksen tuulet puhaltavat. Tämä on totuus, jonka useampi tuntemani ihminen vahvistaa.

Ollaan yhteydessä

Jos haluat jutella laskurahoituksesta (niistä poikkeuksellisistakin tarpeista), tietää lisää keskiviikkoöistä tai muuten vain antaa palautetta, minut tavoittaa parhaiten kaikkina vuorokaudenaikoina:

044 790 9006

santeri.valve@coronacapital.fi

Vuoden 2020 Rahoittaja-tiimin esittelykierros

Tämä juttu on osa Rahoittaja.fi-tiimimme esittelykierrosta, joka on toteutettu syksyn 2020 aikana. Halutessasi voit tutustua myös Olli-Pekkaan ja muihin tiimiläisiin!