Toiminen rahoitus

Rahoittaja rahoittaa mielellään myös toiminimiä. Vaatimuksena on, että toiminimi on yritysrekisterissä ja ennakkoperintärekisterissä. Lisäksi tarkistamme, että yritys on aktiivisessa toiminnassa ja että haettu raha todella tulee yritystoiminnan tueksi ja eteenpäin viemiseksi. Emme rahoita yksityishenkilöitä.

Toiminimille sopiva rahoitusmuoto on erityisesti laskurahoitus, sillä se on esimerkiksi yrityslainaa riskittömämpi rahoitusmuoto. Yrityslainaa ottettaessa myös toiminimen takaa löytyvä yksityshenkilö vastaa lainan takaisinmaksusta omalla nimellään.

Miten perustan toiminimen?

Virallisempi nimitys toiminimelle on yksityinen elinkeinonharjoittaja. Toiminimiyrityksen perustaminen on vaivattomin tapa ryhtyä yrittäjäksi. Tästä syystä suurin osa aloittavista yrityksistä perustetaan juuri toiminimiksi. Toiminimen perustamiseen ei tarvita alkupääomaa ja yrityksen perustamiseksi ja y-tunnuksen saamiseksi riittää pelkkä elinkeinoharjoittajan perustamisilmoitus.

Toiminimellä toimitaan joko itsenäisesti tai yhdessä aviopuolison kanssa, kuitenkin siten, että toiminimi rekisteröidään aina vain yhden henkilön nimellä. Kirjanpidollisesti yrittäjän omaisuus pidetään erillään yhtiön omaisuudesta, mutta muuten yrittäjän omaisuus ei ole irrallinen osa yhtiön omaisuudesta, vaan tarvittaessa yritystoiminnan velat ulosmitataan yrittäjän omaisuudesta. Toiminimiyrittäjä ei maksa itselleen palkkaa, vaan toiminimen voitonjako tapahtuu vapaasti nostettavina yksityisnostoina.

Toiminimellä yrittäminen voidaan katsoa sopivan yrityksiin, joilla ei ole tarvetta suuriin investointeihin tai välittömiä suunnitelmia yritystoiminnan laajentamiselle. Joustava organisaatiorakenne ja päätöksenteon keskittyminen yhdelle henkilölle edesauttavat sitä, että yritysmuoto soveltuu hyvin esimerkiksi pienille perheyhtiöille ja omaa ammattitaitoaan myyville yksityishenkilöille. Myös toiminimen verotus soveltuu parhaiten pienille yrityksille.

3 toiminiemellä toimimisen etua

*Helppo ja edullinen perustaa

*Yritystoiminnan perustamiseen ei tarvita pääomaa

*Kertyneitä varoja voi nostaa vapaasti ns. yksityisnostoina

Yrityksen veroitus silloin kun kyseessä on toiminimi

Toiminimen verotus tapahtuu verottamalla toiminimiyrittäjän yritystoiminnallaan ansaitsemaa tulosta, joko pääoma- ja/tai ansiotulona. Yleensä pääomatulona verotetaan 20 % yrityksen nettovarallisuudelle lasketusta tuotosta, mutta yrittäjän näin tahtoessa prosenttiosuus voi olla myös 10 % tai jopa 0 %. Loppuosa yrityksen tuloksesta verotetaan yrittäjän ansiotulona. Pääomaveroprosentti on 30 % tai 34 % riippuen pääoman suuruudesta, ansiotulo verotetaan progressiivisena. On tärkeää huomioida, että yrittäjän nostamia yksityisnostoja ei huomioida yrityksen tuloksessa, eivätkä ne siten vaikuta verotettavaan määrään.

Rahoittaja.fi on Corona Capital Oy:n yritysrahoitusportaali, jonka kautta Suomessa toimivien yritysten on mahdollista hakea rahoitusta omiin tarpeisiinsa.  Tuotteisiimme kuuluvat niin yrityslaina kuin laskurahoituskin. Corona Capital Oy on vuonna 2013 perustettu  kotimainen perheyritys. Yritys työllistää 10 henkeä ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Pyydä laskurahoitustarjous
Hae yrityslainaa