Milloin on oikea aika myydä lasku?

Ajoitus on tärkeää osa yksittäisen laskun rahoituksen onnistumisessa. Harmittavan usein kohtaamme tilanteita, joissa rahoitus epäonnistuu ajoitukseen liittyvistä syistä. Lasku saattaa saapua käsittelyymme liian varhain tai vielä useammin liian myöhään.

Erääntynyt lasku kuuluu perintään

Kun asiakas lähettää meille laskun, jonka eräpäivä on jo mennyt, ohjaamme asiakkaan perintäkumppanillemme. Teemme yhteistyötä Perintäritarien kanssa, joka on alun perin pohjanmaalta kotoisin oleva pieni ja ystävällisen jämpti perintätoimisto. Perintäritarit auttavat mielellään asiakkaita jo erääntyneiden laskujen kanssa.

Laskun maksajan joustavuus ratkaisee, jos lasku on jo lähetetty maksajalle

Saamme myös rahoitukseen laskuja, joiden eräpäivä ei ole vielä mennyt, mutta laskutushetkestä eli laskunpäivästä, on jo kulunut aikaa.  Silloin laskun rahoituksen onnistuminen on kiinni laskun maksajan joustavuudesta. Sekä laskun maksajalle että laskuttajalle on ylimääräistä vaivaa siitä, että alkuperäinen lasku hyvitetään ja poistetaan laskun maksajan reskontrasta. Yksittäisissä laskurahoitustapauksissa laskun maksajan on aina hyväksyttävä laskun rahoitus.

Jos maksaja osapuoli kokee, että laskun pois reskontrasta saamiseksi on tehtävä iso työ voi olla, etteivät he puolla laskun rahoitusta. Joillakin laskun maksajilla tämä voi olla myös käytännössä mahdotonta. Jos lasku on jo laskun maksajalla ja se rahoitetaan, täytyy kysyinen lasku hyvittää ja lisäksi varmistaa, että vastaanottaja on tietoinen, ettei alkuperäistä laskua pidä maksaa. Tämä aiheuttaa ylimääräistä säätöä ja hidastaa laskun rahoittumista.

Etukäteislaskujen rahoitus

Laskurahoitukseen lähetetään myös laskuja, joiden eräpäivä on tulevaisuudessa. Laskuttaja on saattanut sopia laskuttavansa laskun maksajaa etukäteen vasta myöhimmin toteutuvasta suorituksesta tai tavarasta. Tällaiset etukäteislaskutukset ovat myös usein myös toistuvia tapahtumia, joissa tietyn väliajoin laskutetaan toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen varjolla. Näihin suhtaudumme aina tapauskohtaisesti. Rahoittajan kannalta etukäteislaskun rahoittamiseen liittyy aina jonkin verran riskiä. On varmempaa rahoittaa laskuja, joita koskeva työ on tehty tai tavara toimitettu kuin laskuja, joissa työ tai tavaran toimitus on vielä kesken.

Ehdottomasti paras hetki lähettää lasku rahoitukseen on ennen kuin se lähetetään laskun maksajalle. Tämä säästää paljon vaivaa ja nopeuttaa rahoitusprosessia huomattavasti. Annamme tarjouksen rahoitukseen tulleesta laskusta todella nopeasti. Jos tarjousta ei jostain syystä hyväksytä, voi laskun tämän jälkeen laittaa nopeasti maksalle. Kannattaa odottaa se pieni hetki ja pyytää tarjousta laskurahoituksesta ennen laskun lähettämistä maksajalle. Kokonaisuudessaan tämä pieni hetki nopeuttaa ja yksinkertaistaa laskun rahoittumista huomattavasti.

Factoringin käyttö poistaa ajoitusongelman

Osa yrityksistä käyttää laskurahoitusta niin sanottuna factoring– sopimuksena. Tällöin tietyn asiakkaan kaikki laskut tai esimerkiksi tietyn maksajan laskut rahoitetaan säännöllisesti joka kuukausi tai muuna sovittuna toistuvana ajankohtana. Factoringia käytettäessä ajoitusongelma poistuu, kun kaikilla osapuolilla on tiedossa etukäteen laskun tai laskujen kulku rahoitusprosessin kautta. Rahoittajan kanssa voi mainiosti sopia sekä factoringista, että yksittäisten laskujen rahoittamisesta.

Meillä on pitkä kokemus monenlaisista rahoitussopimuksista ja ystävällinen ja nopea palvelu. Testaa jos et ole vielä testannut!

Pyydä tarjous! Helpoiten se onnistuu kun lähetät laskun esimerkiksi osoitteeseen myynti@coronacapital.fi. Voit myös lähettää laskun nettisivujen lomakkeella.

Jos haluat tehdä factoring-sopimuksen, ota yhteys myyntiin myynti@coronacapital.fi tai soita Valtteri Suomelalle 044 790 90006.