Olisi tietenkin mukavaa jos maksuviiveitä tai pitkiä maksuehtoja ei olisi, mutta kuten Kauppalehden artikkelista voidaan lukea, tilanne ja ongelma on todellinen. Moni yrittäjä kamppailee hitaan kassankierron kanssa kun asiakas ei maksa laskuaan ajoissa tai asiakkaan vaatima maksuaika on jo alun perin huomattavan pitkä. Näistä syistä on muodostunut kysyntä myös Rahoittajan kaltaisten toimijoiden tarjoamalle laskurahoitukselle.
Laskurahoituksen käyttämisessä ei ole mitään hävettävää, kuten edelleen joidenkin haastattelemiemme ihmisten mielipide tai mielikuva siitä saattaa olla. Yrittäjä itse ei voi juuri tilanteeseen vaikuttaa, jos mielii asiakkaansa pitää tyytyväisenä. Varsinkin silloin jos laskuttava osa puoli on pieni ja maksajaosapuoli suuri, ei pienellä ole oikein muita vaihtoehtoja kuin alistua kohtaloonsa ja odottaa ison osapuolen suoritusta. Kuten Kauppalehden jutussakin todetaan, aiheuttaa tämä odottajan leirissä usein hampaiden kiristystä, sillä palkat ja muut juoksevat kulut on saatava hoidettua ajoissa.
Näissä tilanteissa moni yrittäjä ja yritys kääntyy meidän puoleen ja hyvä niin. Pystymme kohtuullisilla kuluilla auttamaan asiakasta kotiuttamaan suurimman osan saatavastaan heti, ja yrityksen toiminta voi taas jatkua normaalisti. On siis turha kärvistellä ja odottaa suorituksia kun tilanteeseen on olemassa ratkaisu. Kuten eräs asiakkaamme mainitsi, laskurahoituksen käyttö ei tarkoita että yritys olisi ongelmissa, päinvastoin se on tarpeeksi fiksu välttääkseen hitaasta kassankierrosta syntyviä ongelmia.
Kuten Kauppalehden jutussakin todetaan, kesä on omiaan hidastamaan kassankiertoa vielä ennestään. Näemme hyvin tämän sesonkivaihtelun rahoittamiemme laskujen määrissä. Kesällä laskurahoitusta käytetään enemmän kuin talvella. Kun laskun maksajaosapuolen reskontranhoitaja vielä on lomilla, lasku makaa maksamattomana yrityksen sähköpostissa tai laskujärjestelmässä, kunnes lomailija palaa ne hyväksymään tai maksamaan. Tähän kuuluu vielä ennestäänkin enemmän aikaa ja laskun maksuaika yhä vain pitenee.
Me rahoittajalla paiskimme hommia läpi koko kesän, joten pyydä rohkeasti tarjous Valtterilta tai Annalta esimerkiksi lähettämällä laskun, jonka myyntiä harkitset myynti@rahoittaja.fi osoitteeseen. Tarjouksen pyytäminen ja laskun lähettäminen ei sido sinua mihinkään!
Lähde: Kauppalehti 28.6.2017
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/monen-yrittajan-kesa-menee-pilalle-maksuviiveiden-takia/Xsd7v5uC