Toteutimme kesäkuussa kyselyn, jossa asiakkaamme arvioivat kuinka todennäköisesti he suosittelisivat Rahoittajaa ja meidän laskurahoitustamme muille yrityksille. Pyysimme arvostelua asteikolla 0-5. Asteikossa arvosanan nolla antaneet eivät missään nimessä suosittelisi laskurahoitustamme muille yrityksille ja yrittäjille. Arvosanan viisi antaneet asiakkaamme taas ehdottomasti suosittelisivat meitä muille yrityksille.
Kysely toteutettiin tekstiviestillä ja tekstiviestin saivat kaikki vuoden aikana laskujaan meidän avulla rahoittaneet yritykset. Palkinnoksi arvioinnista lupasimme Ärrältä jätskit kaikille vastanneille yritysten yhteyshenkilöille. Tekstiviestit lähetettiin vähän ennen juhannusta.
Olimme tietysti innoissamme tästä järjestämästämme asiakastyytyväisyyskyselystä, koska onhan se mukava saada palautetta tekemästään työstä ja kuulla asiakkaiden mielipiteitä siitä, miten olimme onnistuneet. Olimme niin fiiliksissä, että järjestimme jopa tiimin kesken skaban, jossa kukin tiimiläinen arvuutteli saamaamme mahdollista lopputulosta. Meillä on tapana aina skabailla vähän milloin mistäkin, joten tässä oli taas yksi selkeä skaban paikka.
Vielä saattaa olla, että joitakin vastauksia on vasta matkalla, mutta tähän mennessä tulleiden vastauksien perusteella jopa 94 % suosittelisi Rahoittajaa ja meidän laskurahoitustamme muille yrittäjille ja yrityksille! Tämä käsittää kaikki arvosanan 4 tai 5 antaneet asiakkaamme. Tarkalleen ottaen tulos oli 94,29%.
Ihan huikea tulos! Kiitos aivan valtavasti kaikille osallistujille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Yksi yrittäjä jäi tekstiviestivastauksessaan pohtimaan, että minkä jätskin kyselyssä saa palkinnoksi. Hänelle haluamme kertoa, että palkintona on Ärrältä omavalintaisesti joko Ingman tuutti jonka makuina ovat Jaffa, Suklaaunelma, Mansikka ja Suklaa tai Magnum, jonka makuina ovat Classic, Double Caramel, ja White. Jätskin arvo 2.19 €.
Jos et jostain syystä saanut tekstiviestiä vaikka koet, että olisit meidät halunnut arvostella, olet tervetullut laittamaan viestiä meille osoitteeseen info@rahoittaja.fi tai soittelemaan 0290 300 400. Haluamme ilman muuta palkita kaikkia palautteensa antavia jätskillä, joten ota reilusti yhteyttä ja kerro mielipiteesi meistä!
Kaikille jotka jäivät pohtimaan kuka meidän oman kilpailun voitti, joudun toteamaan, että lähimmäksi arvannutta voittajaa ja hänen palkintoaan ei ole vielä julkistettu.
Kiitos vielä kaikille vastanneille ja kiitos NextUp Oy:n Lasselle, joka auttoi meitä asiakastyytyväisyyskyselyn toteuttamisessa!